Ammatinvalinta osui nappiin

Jotain itsestäni

Kerronkin alustukseksi jotain ensin itsestäni. Olen Jutta Kritz, ja olen Lahdesta kotoisin. Tulin suoraan lukiosta ammattikorkeakouluun, joka olikin suuri helpotus, ettei tarvinnut pitää välivuotta. Olen 19-vuotias ja harrastan lähinnä vain piirtämistä. Sekin harrastus tuppaa välillä jäämään, koska vapaa-aikani on mennyt suurimmaksi osaksi koulutöiden tekoon. Kävin Lahdessa Kannaksen kuvataide- ja muotoilulinjaa ja suoritin myös kuvataidediplomin abi-vuonna.

Alkaneet Humakin opintoni

Ensimmäisen postauksen aiheena on tänä syksynä alkaneet yhteisöpedagogiopintoni Jyväskylän kampuksella. Kerronpa tarinaa:

Viimeinen lukiovuosi oli päättymässä ja yhteishaku kouluihin alkoi maaliskuussa. Tietenkin koulutaustani ja harrastukseni perusteella pistin ensimmäiseksi ja toiseksi hakuvaihtoehdoiksi kuvataidekoulut. Ensimmäisenä oli Lahden muotoiluinstituutti, jonne hain valokuvauksen tutkintoon ja toisena oli kuvataidelinja Imatralla Saimaan ammattikorkeakoulussa. Tein kumpaankin kouluun ennakkotyöt, mutta en edes saanut kutsua kumpaankaan pääsykokeeseen ja olin turhautunut ja masentunut siitä, ettei minusta ole mihinkään. Sain kuitenkin kuulla kaverilta Humanistisesta ammattikorkeakoulusta Jyväskylässä, ja hän oli ensimmäisen vuoden yhteisöpedagogi-opiskelija tuolloin. Ammattinimike ei ollut minulle aikaisemmin tuttu, mutta otin selvää asioista ja kiinnostuin ammattialasta. Kolmashakuvaihtoehtoni olikin Humak ja yhteisöpedagogi. Sain kaikeksi onnekseni kutsun pääsykokeisiin ja otin äitini mukaan reissuun uuteen kaupunkiin. En ollut aikaisemmin käynyt Jyväskylässä ja Korpilahtikin oli minulle uusi paikka. Kutsusta selvisikin, ettei kampus olekaan keskustassa tai edes sen lähettyvillä, vaan 30 kilometrin päässä Jyväskylästä.

Korpilahti on pieni paikka, sen voin myöntää. Siellä oli kuitenkin nättiä, koska oli kesä, ja venesatama oli ihan koulun vieressä. Kaunis paikka, jossa ei ole elämää, mainitsivat tutorit pääsykokeiden tauoilla. Yövyimme äidin kanssa kampuksen opiskelija-asunnossa, koska matka Lahdesta oli tarpeeksi pitkä – muuten meidän olisi pitänyt lähteä ainakin kuudelta aamulla ja se ei houkuttanut kumpaakaan. Pääsykokeet olivat oudot ja pelottavat, mutta muuten ihan mukavat. Arvelin jo siellä, etten minä tänne pääsisi, koska en ollut muihinkaan ammattikorkeakouluihin päässyt. Joukossa oli liian kokeneita ja vanhoja ihmisiä minuun verrattuna, ja joillakin oli jo kaksi tutkintoa suoritettuna. Osaltani koe loppui jo kello 13 päivällä ja minulla ja äidillä oli aikaa kierrellä Korpilahden pienessä keskustassa ainakin kolme tuntia.

Iloiset uutiset tulivat kesäkuun vikana päivänä, ja olin juuri silloin leirillä isosena. Äiti lähetti viestin että pääsin Humakkiin ja minä katkesin riemusta ja pyörin lattialla, kirjaimellisesti. En voinut uskoa sitä todeksi. Leiriltä päästyäni aloin hakemaan asuntoja Jyväskylästä, mutta liian myöhään. Kampuksen asunnot olivat jo menneet vanhoille opiskelijoille ja keskustassakaan ei ollut enää kohtuu hintaan olevia asuntoja myynnissä. Sain kuitenkin asunnon Säynätsalosta, joka oli 15 kilometrin päässä sekä keskustasta että koulusta. Viedessäni kamoja sinne poikaystäväni, äidin ja hänen miesystävänsä kanssa poikaystäväni oli huolissaan koulumatkoistani, että miten sieltä saarelta pääsisi bussilla pois. Kyllä, Säynätsalo on saari. En jaksanut murehtia sitä silloin, mutta asia oli toinen kun koulu alkoi.

Koulu alkoi ja minua pelotti suunnattomasti. Jo ensimmäisenä päivänä huomasin hyvän yhteishengen yhteisöpedagogien keskuudessa ja olin hyvin yllättynyt positiivisesta vastaanotosta. Uskalsin puhua monen ihmisen kanssa, jopa kulttuurituottajien. Siitä päivästä lähtien tiesin että tämä on minun alani. Saimme suunnitella yhteisöllisyysleirin jo toiselle opiskeluviikolle koko yhteisöpedagogiporukalla ja meitä oli yli 40 ihmistä. Suunnittelimme ja teimme kaiken itse, vain meitä varten. Opettajiakin oli mukana leirillä, eivätkä he osallistuneet suunnitteluprosessiin ollenkaan. Vastuuta oli, mutta sitä meidän pitikin oppia. Olin kuitenkin kyllästynyt asumaan Säynätsalossa, koska kuljin sieltä kahdella bussilla ja heräsin aina kuuden aikaan aamulla. Koulumatkat takaisin tullessakin olivat rasittavia. Muut luokkalaiset ehdottivat, että pistäisin soluasuntohakemuksen Koasille ja niin teinkin syyskuun lopulla.

 

Yhteisöllisyysleirillä kuljimme luonnossa ja kävimme korkella mäellä
Yhteisöllisyysleirillä kuljimme luonnossa ja kävimme korkealla mäellä

 

Toisena päivänä kuulimme opettajilta projektista, joka meidän pitää tehdä yhteistyössä kulttuurituottajien kanssa. Projektin nimi on Oranssi Myrsky, eikä meille annettu sen enempää infoa. Brainstormia harrastimme ainakin kolmisen viikkoa, ja moni oli jo siinä vaiheessa kyllästynyt työskentelyyn, koska emme olleet saaneet mitään järkevää aikaan. Kulttuurituottajat, lyhennettynä kutut, olivat jo muodostaneet työskentelytiimejä ja tehneet asioiden eteen jotain. Opettajat yrittivät rauhoitella meitä, että ei meillä mikään kiire vielä ole, mutta moni oli jo ahdistunut koko projektista. Vasta neljäntenä viikkona aloimme päättämään asioista ja päätimme joukosta vastuuhenkilöt. Muodostimme erilaisia tiimejä ja homma alkoi skulaamaan omalla painollaan. Kerron Oranssista Myrskystä enemmän myöhemmissä blogipostauksissa, koska aihe on niin laaja ja projektin jälkituotanto jatkuu vielä joulukuussa.

Saimme opintojen alussa järjestää myös juuri tulleille vaihto-opiskelijoille avajaiset, jotka pidettiin Korpilahden kesäteatterin tiloissa. Siellä oli myös tutoreita ja Humakin opettajia katsomassa esityksiämme. Niiden suunnittelu ja teko oli hauskaa, ja kaikkien show:t olivat uskomattomia. Oli musiikkiesityksiä, tanssiesityksiä, näytelmiä ja jumppaa.

Koasilta tuli viimein asuntotarjous soluasunnosta, ja muutin marraskuussa Myllyjärvelle. Lumi satoi maahan joku päivä sitten ja maisemat ovat kauniit ja keskustakin on noin 3 kilometrin päässä. Bussipysäkki ei ole hirveän kaukana, kuljen sinne aina kaverini Ninan kanssa. Olen jo tottunut Jyväskylän elämään, vaikka kaikki on uutta, mutta samalla ihanaa. Tässä vaiheessa en enää edes tahtoisi takaisin Lahteen, mutta pidän sitä silti aina kotipaikkakuntanani.

Sorsa
Sorsat vielä uiskentelevat marraskuussakin Myllyjärvellä